AJAN SUUNTA RAPORTOI, OSA II

4. joulukuuta 1941

- Kuopat, sirpaleet, räiskäleet, tekisi mieli sanoa, nokimustaa ja ruskeaa kukkamultaa. Kaikki kaaoksena ja sekamelskana. Korsusta korsuun, äsken venäläisten jättämiin, käy tie tulenjohtopaikasta kk-pesäkkeelle. Tuossa on paksuseinäinen tykkibunkkeri saanut ensiluokkaisen täysosuman, jonka toteaminen ilahduttaa Herra Tykistökomentajan silmää. Tuossa on syttynyt korsu palamaan, lieneepä ollut oikea tulikorsu. Konepistoolin jälkeen jättämät lippaat kertovat vielä kauhujen yöstä. Tuossa on upseerikerho, tai politrukkienko se lienee. Sekasortoisesta poistumisesta kertovat punatähti, kypärät ja yksinäinen piippalakki.

- Kuljemme seuraavaan saareen. Sinne pääsee nopeatoimisten pioneeriemme rakentamaan keikkuvaa polkusiltaa pitkin. Sillalla kulkeminen vaatii nuorallatanssijan taipumuksia, semminkin kun venäläiset kunnioittavat sillalla kulkijoita kiväärin laukauksin. Toiset pitävät parempana soutuvenettä. Sen valkoinen väri ei laisinkaan miellytä neuvostojoukkojen edustajia, jotka mennen tullen heittävät sarjoittain pk-voileipiä poikki aluksen reitin. Uuden saaren toteamme jonkinlaiseksi pienois-Gibraltariksi. Sielläkin on tulen ja ruudin vaikutusta nähtävänä. Tuntuu siltä, kuin olisi joka neliömetri määrätietoisesti kylvetty täyteen terässiementä. Tuloksena hävityksen kauhistus. Keittiökorsu on säilynyt. Tarkastelemme venäläiseltä perinnöksi jääneitä hernekeittokuutioita. Kaiken keskellä näemme leivän kannikoita ja laakerperin lehtiä.

- Kohta on uusien saarien vuoro. Lähemmäksi motin sydäntä painuu hetki hetkeltä kiilamme kärki ja siinä kiilassa on lujaa määrätietoista työtä, voimaa ja suomalaista sisua. Kohta motti halkeaa. Taas saamme hallita vapaan Suomen vapaita saaria ja sinilaineita.

TK - Helmer Winter

- Kohti rakenteita 438, 439 ja 447 vievän tien varrella on joitakin korsun jäänteitä, jotka ovat lähes maisemasta kadonneet. 

- Jäänteitä ei montaa tien vieressä ole.

- Osasta erottuvat ainoastaan reunat.

- Tie, jonka varrella jäänteet ovat.