|
|
|
[SISÄLLYSLUETTELO]
[PÄÄSIVU] [HISTORIA]
[VESTERVIK] [BREDVIK]
[GRUNDSUND] [RILAX]
[STORÖN] [PARGAS] |
51
|
TILANNETIEDOITUS 20.07.41 - 21.07.41, OSA II - Korverharissa on varustustyöt edelleen vilkkaassa käynnissä varsinkin kummassakin Öbyhyn suuntautuvassa niemessä. Koverharista käsin on useaan otteeseen ammuttu kranaatiheittimillä Öbyhyn. Muutamia pieniä paloja on päivän kuluessa syttynyt Öbyssä, mutta ne on saatu pian sammumaan. Kello 19:15 alettiin Koverharista antaa suomenkielistä kovaäänislähetystä. Kello 23:00 aikaan kuultiin Korverharista hyökkäysvaunujen liikettä, sekä vilkasta auto- ja hevosajoneuvojen ääntä.
- Valitettavasti rakennetta numero 51 ei löydy alueelta johon linnoituskartta sen sijoittaa. - Karttamerkin perusteella rakenne 51 oli avoin tykkipesäke, joka oli vahvistettu betonilla. Aseistuksena oli ainakin suunnitelman mukaan kaksi 47mm tykkiä. Lisäksi tähystys- ja tulenjohtopesäke olisi sijainnut lähellä rakennetta. Tällaista rakennelmaa ei kuitenkaan alueelta löydy. Itse asiassa alueelta ei löydy minkäänlaisia jäänteitä puolustuslaitteista. - Alueen perusteellisen tutkimisen tekee vaikeaksi se, että osa alueesta on aidattu yksityiseksi kesämökin pihaksi. Voi olla, että rakenne sijaitsee tällä tontilla, mutta varmuutta asiaan on mahdotonta saada. - Yllä oleva kuva näyttää näkymän kohti Storönin saarta paikasta jossa rakenteen 51 pitäisi sijaita. Kaksi tykkiä tällä kukkulalla olisi pystynyt häiritsemään vihollisen joukkoja, jotka olisivat yrittäneet nousta maihin Storönissä. |
Copyright © 2005, 2006 Kimmo Nummela