|
LOPPUPÄÄTELMÄ OSASTO HANGON TOIMINNASTA
(Hangon ryhmän historiikki, T-22005, Sota-arkisto)
4. joulukuuta 1941
- Osasto Hangon siirtäminen Hangon rintamalle johtui siitä, että viholliskoneiden häiritsevä toiminta joukkojamme kohtaan haluttiin estää. Epäolennaista on tuliko tämä tehtävä suoritettua ensimmäisen käskyn mukaisesti
vai toisen käskyn mukaisesti, jonka saimme seitsemäs marraskuuta. Joka tapauksessa voimme todeta, että tehtävä tuli suoritettua onnistuneesti.
- Ainoastaan kerran onnistui yksinäinen MBR-kone heittämään propagandalehtisiä
joukoillemme. Tähänkin venäläisten onnistumiseen vaikutti paljolti huono lentosää, joka vaikutti meidän operaatioihin. Ainoastaan kerran onnistuivat venäläiset koneet lentämään Hangon motin ulkopuolelle aina Porkkalaan saakka. Täällä ne kuitenkin pakotettiin kääntymään takaisin.
- Lisäksi Osasto Hanko ampui alas kaksi vihollisen konetta tyypiltään I-16 joiden alasampuminen on vahvistettu. Lisäksi yhden koneen alasampuminen on vahvistamatta. Kaiken kruunaa Hangon sataman suuri naftapalo, joka oli osastomme tarkan ilmasta suoritetun tykistön tulenjohdon ansiota.
- Vaikkakaan nuo tulokset eivät voi mitenkään korvata niitä menetyksiä joita koimme vanhimman lentuepäällikkömme
kapteeni Bergin ja vänrikki Lakion kaaduttua, oli Hangon rintamalla vietetty aika erittäin mielenkiintoista ja kaikki jotka kuuluivat Osasto Hankoon muistavat ajan erittäin hyvin. Lisäksi laivueemme sai monia hyviä kokemuksia tulevaa
toimintaa varten.
Osasto Hangon komentaja: Kapteeni Kullervo Lahtela.

- Alueelta missä rakenteen 467 pitäisi sijaita,
löytyy jonkinlaisen rakennelman jäänne. Kyseisestä jäänteestä on
aivan mahdotonta sanoa mikä rakenne kyseessä on ollut ja onko rakenne
edes sota-ajalta.

- Karttamerkin perusteella kallion laella olisi
kuitenkin sijannut tähystys- ja tulenjohtopesäke. Täyttä varmuutta
rakenteen rakentamisesta ei voi enää saada.

- Jos katsoo ylös puun latvaan, huomaa että latvaan
on kiinnitetty rautalangalla puunkappale. Antennin jäännekö?

- Näkymä kallion laelta kohden Svedjeholmenin
saarta ja Skåldön aluetta.

-
Yhteydenpitoa. Kyseisen kaltaisesta "asemasta" ei olisi mitään
nähtävissä nykyään. Rakenne 467 on voinut olla vain teltta tällä
alueella. (Kuva: Puolustusvoimat. Julkaistu 1942 kirjassa Hangö belägras)
|