|
TAISTELUT HORSÖNIN SAARIRYHMÄSSÄ, OSA II
(Hankoniemi toisessa maailmansodassa, Niilo Lappalainen)
10. heinäkuuta 1941 - 3. syyskuuta 1941
- Hyökkäyksen Horsöniin suoritti venäläinen rynnäkköpataljoona johon kuului 250 miestä. Pataljoonan komppaniat lähtivät hyökkäykseen Medön saarelta sekä Uddskatanin niemeltä. Kello 2:00 aikaan voimakkaat venäläiset joukot nousivat maihin saaren kummallakin puolella. Hyökkäystä tuki torpedoveneet. Kahden ja puolen tunnin kuluttua venäläiset luutnantti A. Fetisovin johdolla onnistuivat murtamaan suomalaisten puolustuksen saarella. Ne puolustajat jotka kykenivät, yrittävät päästä pakoon uimalla. Monet heistä kuitenkin hukkuivat tai ammuttiin veteen. Korpraali Litzen kahden tykkimiehen kanssa onnistuivat saamaan kymmenen uimataidotonta miestä pois saarelta. Suomalaisten menetykset olivat isoja ja ruumiita ajelehti suomalaisten linjoille koko syksyn ajan.
- Virallisten dokumenttien perusteella 39 miestä joko kaatui tai katosi. Kaikki raskaat aseet jouduttiin jättämään saarelle. Lisäksi venäläiset väittivät saaneensa vangiksi 28 tai 23 miestä.
- Venäläiset jatkoivat hyökkäystään 11. heinäkuuta ja valtasivat Stackörnin,
Elmholmenin, Furuön ja Gunnarsholmenin saaret.

- Rakenne 414 oli suunnitelman perusteella
konekivääripesäke. Rakenne näkyy metsässä edelleen selvästi
rakenteen 42, a & b, edustalla.

- Sisäänkäynti pesäkkeeseen on edelleen
hahmotettavissa jäänteistä.
|