|
STOR-BOCKHOLM JA LILL-BOCKHOLM, OSA I
(Hangon mottia härnäämässä, Adolf Molnár & Hangon ryhmän
historiikki, T-22005, Sota-arkisto)
(Jos paikan nimissä on eroavaisuuksia nykypäivän paikan nimiin, olen merkinnyt nykyisen paikannimen sulkujen sisälle kursiivilla)
28. syyskuuta 1941
- Huolimatta siitä että säätila kävi koko ajan kehnommaksi, liikkui partioitamme kanootilla edelleenkin. Lupsakka ja Moustgaard kävivät Takvedsholmenissa
(Takvedaholmen). Forss ja Löfman olivat myös partiossa ja Kivinen meloi yhdessä Karlssonin ja Bäckmanin kanssa Lill-Bockholmiin
(Lilla Bockholmen).
- Stor- ja Lill-Bockholm (Bockholmen ja Lilla Bockholmen) olivat lohkomme suuria mysteerejä. Kummatkin saaret sijaitsivat aivan suomalaisten asemien vieressä. Kun sota alkoi, suomalaiset joukot kuitenkin perääntyivät näiltä
saarilta. Näin ollen ainoastaan Kamsholmen oli joukkojemme miehittämä.
- Kivisen partio sai määräyksen mennä kanooteilla lähelle Lill-Bockholmia
(Lilla Bockholmen) ja nousta maihin saarelle. Tämän jälkeen oli tarkoitus tähystää Stor-Bockholmia
(Bockholmen). Partiota oli kielletty etenemästä Stor-Bockholmiin
(Bockholmen). Majurimme ajatteli, että kyseisen saaren täytyy olla vihollisen miehittämä, koska hän olisi
menetellyt niin.
 -
Panssarintorjuntatykin ampuma-aukko.
 -
Yleisnäkymä.
 -
Ampuma-aukon panssaroitu suojalevy lojuu nyt maassa lumen peittämänä.
- Konekiväärin ampuma-aukko ja massiivinen
siipimuuri, joka suojasi ampuma-aukkoja sekä miehiä bunkkerin sisällä
suoralta tulitukselta.
 -
Yhdyshauta, joka johtaa bunkkeriin.
- Lahonneet tikkaat johtavat bunkkerin sisäänkäynnille.
 -
Ruosteinen sarana lumen peittämänä.

- Erittäin jyrkkä sisäänkäynti.
 -
Sisäänkäynti nähtynä itse ovelta, joka on lukittu.

- Taisteluhautaa bunkkerin lähellä.

- Savuhormi.
|