|
TIEDUSTELUPARTIO SYSSLANIIN, OSA II
(Hangon mottia härnäämässä, Adolf Molnár & Hangon ryhmän historiikki, T-22005, Sota-arkisto)
(Jos paikan nimissä on eroavaisuuksia nykypäivän paikan nimiin, olen merkinnyt nykyisen paikannimen sulkujen sisälle kursiivilla)
7. syyskuuta 1941
- Sillä valin Johnny ja Sundquist ovat Sysslanissa (Sysslungen) edenneet pidemmälle saareen ja makaavat aloillaan odottaen päivän valkenemista. Miesten täytyy olla saaressa koko
päivä ja vasta seuraavana yönä voivat he palata omille linjoille. Viimein päivä
sarastaa ja Johnny ja Sundquist käyvät työhön.
- Kilboholmenissa (Killboholmen) on suorasuuntaustykki. Prästössä
(Bengtsår Prästön) on valmis konekiväärikorsu ja Bengtsårissa on viisi valmista konekiväärikorsua sekä yksi korsu pikakiväärille. Kaikki nämä ovat erinomaisia korsuja. Muutamat näistä on peitetty kivillä. Ranta on peitetty kaksinkertaisella aitaesteellä. Tulenjohtopesäke sijaitsee niemessä mikä ulottuu Bengtsåristä
merelle. Kartta täyttyy sinisistä ja punaisista merkinnöistä, joista lähtee viivat ampumasuuntaa ilmaisemaan. Lisäksi tiet piirretään kartalle. Kun ilta tulee, suuntaavat pojat takaisin omille linjoille. Venäläisten kovaääninen pauhaa Prästössä
(Bengtsår Prästö) Kansainvälistä samalla, kun veneet lipuvat hiljalleen vedessä, kohden suomalaisten
asemia.

- Rakennetta 210 ei oikeastaan löydy siltä alueelta
mihin se on merkitty. Pienehköjä kuoppia alueella kyllä on, muttei
mitään niin isoa jäännettä mitä voisi varmuudella pitää rakenteena
210. Tämän sivun kuvat on otettu lähellä Norrvikeniä, joka näkyy
linnoituskartan vasemmassa alakulmassa.

- Alueella on joitakin asemia, jotka ovat hyvin metsän
piilossa, korkealla kalliolla.

- Alueelle on rakennettu Rannikkopataljoona 55:n
toimesta noin 60 metriä taisteluhautaa. Kalliolta on ollut hyvä tähystää kohden rajalinjaa.
|